Kieli kuin kuvakirja

Mistä tunnistaa hyvän tarinakertojan?

Kaikki rakastavat tarinoita? On kerrottuja tarinoita ja viime aikoina suosiota kasvattaneita kuvatarinoita (Instagram, TikTok, Pinterest). Jokainen kuvatarinan katsoja luo kuvien perusteella oman yksilöllisen kertomuksensa, koska kuvien tulkitseminen ja ymmärtäminen lähtevät liikkeelle vastaanottajan kokemuksista, mielentilasta ja ajatuksista. Kerrotussa tarinassa kuuntelijalle välitetään yksityiskohtaista sisältöä kielen avulla, mutta siinäkin vastaanottajan luovuus ja persoonallisuus ovat tärkeitä.

Yksi keinoista, joilla taitava tarinankertoja pitää kuuntelijan mielenkiinnon yllä, on monipuolinen, vaihteleva ja leikittelevä sanojen valinta. Suomen kielessä on runsaasti sanoja, jotka jättävät kuuntelijalle tilaa päätellä, tulkita ja pohtia, mitä hän [kertoja] tarkoitti. Kyseiset kuvaavat sanat ovat kielitieteellisin termein deskriptiivisanoja. Niiden eräs silmiinpistävä ominaisuus on se, ettei niitä tarvitse ihan jämptisti tietää tai ymmärtää vaan niissä korostuvat tulkinta, tunne tai assosiaatio, jonka ne luovat.

Voisiko Kiihtelysvaaran murteen sanalla kupsakka kuvata jotain ikävää tai epämiellyttävää? Sellaista mielikuvaa ei todennäköisesti synny, ja todellisuudessa kupsakka tarkoittaakin jotain mukavaa, hassua, pyöreätä, pehmeätä, miellyttävää. Kaikki eivät tunne Kiihtelysvaaran murretta, mutta koska tiedämme suomen yleiskielen sanan lupsakka, pystymme sen perusteella päättelemään ja arvaamaan kupsakka-sanan merkityksen.

Luovuus on avain huomioon, hauskuuteen ja heittäytymiseen

Uuden oppimisessa, ymmärtämisessä ja luovuudessa hyödynnämme analogiaa sitä itse tiedostamatta. Kyse on toisistaan poikkeavissa rakenteissa tai ilmiöissä esiintyvien samankaltaisuuksien havaitsemisesta ja ymmärtämisestä. Analogia on prosessi, jossa uudelle ja tuntemattomalle annetaan selitys entuudestaan tunnetun avulla. Samanlainen äännerakenne, rytmi ja johtimet ovat sanastossa avaintekijöitä tuntemattoman ja tunnetun sanan kytkemisessä toisiinsa. Taajaan tunnetun lupsakka-sanan pohjalta pystymme tulkitsemaan myös sanojen nupsakka, mupsakka ja pupsakka, vaikkei niitä sanakirjasta löydykään.

Kuvailevien sanojen merkitysvivahteiden ymmärtämisessä auttaa vanhan ja uuden tiedon yhdistämisen lisäksi konteksti eli tarina, jossa uutta sanaa käytetään. Katsoin ikkunasta ulos ja huomasin pienen pupsakan pupun kyhjöttämässä puun alla. Sanat pupu ja pieni vihjaavat sanan pupsakka merkityksestä, että se voisi olla jotain ’karvaista, pörröistä, pyöreää, pulskeaa, suloista’ ja ehkä paljon muutakin. Lukija sen päättää.

Kirjoittaja

Eve Mikone Omakuva

Eve Mikone

Kuka olet ja mitä tutkit?

Olen Turun yliopiston Viron kielen ja kulttuurin yliopistolehtori. Olen kiinnostunut viron ja suomen kuvailevasta sanastosta sekä kielen muuttumiseen ja käyttöön liittyvästä luovuudesta.

Mitä ihmettelit viimeksi?

Rytmi ei kuulu ainoastaan musiikkiin, vaan se on oleellinen osa luovaa kielenkäyttöä. Kirjallisuustutkimuksessa tätä oletusta käytetään hyvin monipuolisesti, mutta kielentutkimuksessa vielä melko vaatimattomasti.

Linkki Eve Mikosen ja Päivi Laineen artikkeliin: https://doi.org/10.30673/sja.144567