Rajatyö kuuluu keskeisesti tieteen yleistajuistamiseen: on tärkeää erotella, mikä on tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa, mitkä taas muunlaisiin tiedollisiin orientaatioihin, kuten yksilöiden kokemuksiin tai uskomuksiin perustuvia väitteitä.
Toisaalta on huolehdittava siitä, ettei tieteen ympärille pystytetä liian korkeita muureja, jotta tutkimustieto on myös muiden kuin tiedeyhteisön saavutettavissa ja jotta tiedeyhteisö voi käydä keskustelua muiden yhteisöjen ja yleisöjen kanssa.
Rajatyötä voi siis ajatella kaksisuuntaisena: sekä tieteen ja ei-tieteen erotteluna että tiedeyhteisön ja maallikkoyleisön välisen rajan ylittämisenä ja tuon yhteyden säilyttämisenä.
Miten lukija kokee rajan?
Tutkimustietoa yleistajuistavassa tekstissä raja voi hahmottua maallikkolukijalle monella tavalla. Mikäli tekstissä esimerkiksi käytetään erikoistunutta tieteenalan termistöä tai lukijalta odotetaan taustatietoja, joita on vain toisella alan tutkijalla, voi raja käydä ylittämättömäksi.
Tutkimuksessani olen tarkastellut rajatyötä referoimisen näkökulmasta: miten tiedettä yleistajuistavat tutkijat referoivat tutkimusnäytön valossa virheellisiä terveysväitteitä sekä kumoavat ne ja arvottavat ne humpuukiksi.
Tällainen eksplisiittinen rajanveto tutkimustietoon perustuvien väitteiden ja yksilökokemuksista tai uskomuksista kumpuavien väitteiden välillä on toisinaan tarpeen. Esimerkiksi terveyteen liittyviin aiheisiin, kuten lääkkeisiin, rokotuksiin, ravitsemukseen ja liikuntaan, on jokaisella kosketuspintaa, ja niistä on myös liikkeellä monenlaisia, tutkimustiedon valossa ristiriitaisiakin väitteitä.
Rajanvetoa lempeästi
Tutkijoista ja tiedettä yleistajuistavista asiantuntijoista tutkimustiedon vastaisten väitteiden leviäminen voi tuntua turhauttavalta ja niitä vastaan taistelu raskaalta. Etenkin sosiaalisen median keskustelukulttuuri on polarisoitunutta ja usein vastapuolen näkemyksiä pilkkaavaa, ja tämä ilmapiiri voi valua myös tutkitun tiedon edustajien retoriikkaan. Tutkimuksessani virheellisen tiedon esittäjiin kohdistetaankin jopa ironiaan verhottua ivaa, ja virheellisiin väitteisiin uskoville naureskellaan. Tämä voi etenkin omista uskomuksistaan epävarmasta maallikkolukijasta tuntua ennemmin luotaantyöntävältä kuin mukaan kutsuvalta.
Tieteen ja ei-tieteen välinen raja voidaan kuitenkin vetää myös siten, että rajan yli keskusteleminen on mahdollista ja sen ylittäminen houkuttelevaa: kun suhtautuminen virheelliseen tietoon uskoviin ei ole lähtökohtaisesti ivallinen tai tuomitseva, voi tutkitun tiedon puolelle siirtyä menettämättä kasvojaan.
