“Nuoret, kieli ja arjen kohtaamiset” -teemamme on laaja, aina ajankohtainen, moniulotteinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä. Se koskettaa oikeastaan meitä kaikkia – ei ainoastaan tutkijoina ja
Suomen Kielen Seuran blogi
Työskennellessäni vuonna 2022 kirjaston lehtiosastolla huomasin, että naistenlehti Kotiliesi vietti satavuotisjuhliaan. Mielenkiinnosta ryhdyin selailemaan lehden ensimmäisiä numeroita, ja hämmästelin niissä käytettyä kieltä. Kotiliedessä tapahtunut
Tarkastelemme Sananjalan numerossa 67 kielten yliopisto-opiskelijoiden reflektioita omistakirjoittamisstrategioistaan. Niissä yhdistyvät koulupolun aikana opitut prosessikirjoittamisen vaiheet jaluovuus, joka voi tarkoittaa esimerkiksi kirjoittamisen ja suunnittelun yhdistämistä
Haavoittua voi esimerkiksi sodassa tai pesäpallopelissä. Vakavaan konfliktiin tai jännittävään peliinliittyvät tapahtumat eivät kuitenkaan ole edellytyksiä sille, että ihmistä voidaan luonnehtiahaavoittuvaksi. Tutkimusryhmämme päättikin alkaa
Tervetuloa Suomen Kielen Seuran blogiin!
Suomen Kielen Seuran blogi toimii kielestä ja kulttuurista kiinnostuneiden kohtaamispaikkana, jossa esitellään yleistajuisesti tutkimuksen uusia tuulia.
Lisäksi blogi toimii alustana tieteellisille avauksille, tutkimustuloksille sekä erilaisille kiinnostaville huomioille ja oivalluksille.
